Raskaan päivän rantalentopallon ja intensiivisen salitreenin jälkeen kehoni oli hiestä märkä, ja nautin käyttää sitä dominoidakseni alammeistäni jälleen kerran. Turvallisesti kiinnitettynä tukipenkkiin hän oli täysin liikuton, kasvot loukussa perseeni alla, avuton ja täysin armoillani – joita minulla ei ollut. "Hengitä syvään, narttu", käskin, levittäen huuleni ja pakottaen hänen nenänsä syvälle häneeni, luoden täydellisen tiivsteen. Pidin hänet rajalla, sallien vain hetkellisiä henkäyksiä ilmaa, kunnes painuin takaisin alas, hänen kasvonsa punoittaessa hengityksen yrittäessä. Jokainen tukahdutus venyi pidemmäksi, työntäen häntä lähemmäs rajaansa, kun käännin pelaamaan hänen Xboxiaan, hänen nenänsä edelleen halkeessani, hengittäen vain hikeäni. Hänen panikoivat henkäyksensä lisäsivät nautintoa, varsinkin kun hän oli viime aikoina testannut kärsivällisyyttäni. Noin 13 minuutin kohdalla päätin kiristää otetta. Aiemmin olin nauttinut maitoa ja jäätelöä – tietäen täysin, että laktoosi-intoleranssini takaisi enemmän kuin kaasua. Tunsin sen kohoavan, enkä pystynyt enää pidättelemään. Varoittamatta päästelin kuumaa, märkää pierun suoraan hänen sieraimiinsa, hänen paniikkinsa vain lisäten huvittuneisuuttani. "Avaa suusi", käskin, jatkaen peliä kuin häntä ei olisi edes paikalla, päästäen yhden kurjan purskeen toisensa jälkeen suoraan hänen huulilleen. Hänen vaimeat ähkynsä vain rohkaisivat minua, ja tukahdutin hänet ilmastointiteipillä, varmistaen ettei mikään pääse pakenemaan. Nyt hänen nenänsä oli yksinäinen keskipiste, tiukasti painettuna reikääni vasten kun päästelin toistuvia, märkiä, polttavia kaasupamauksia, jokainen kaikuen hänen sieraimiensa kautta kurkkuun. Hänen kärsimyksensä oli käsin kosketeltavaa, ja nautin siitä hetki hetkeltä. "Hyvä pieni narttu", pilkkasin, "haju, maista, tukehdu ja kärsi."
