Kaksinkertainen juhla pohjattomalle nälälleni
Mistress Jardena
LUDOVICA LUXURY: ENSIMMÄINEN JA VIIMEINEN KOHTAAMINEN
Kahden kuukauden ajan sähköpostilaatikkoani täytti epätoivoinen mies, joka halusi intohimoisesti ihmiskäymäläkseni. Aluksi poistin hänen viestinsä välittämättä, mutta hänen sinnikkyytensä herätti lopulta uteliaisuuteni. Lähetin hänelle kylmän, suoran vastauksen: ”Jos olet tosissasi, yksi sääntö—nielaset kaiken. Muuten älä tuhlaa aikaani.” Hän suostui sekunneissa. Tasan kello 10 aamulla ovikello soi. Tervehdin häntä ylläni vain musta stringit, push-up rintaliivit ja paksut keltaiset villasukkani, jotka oli käytetty neljä päivää yhtäjaksoisesti. Niiden kostea lämpö täytti huoneen voimakkaalla hajulla, kun hän astui sisään, tärisen kylmästä tai hermostuksesta. ”Polvillesi”, käskin ja osoitin muovimattoa. Hän toteli hetkettäkään epäröimättä. Painoin yhden sukatun jalan hänen nenänsä alle. ”Haiska. Tutustu talvihikiini.” Hänen kasvonsa vääntyivät haukkuessaan, mutta hän hengitti uudelleen hajuista huolimatta. ”Ota ne pois—hampaillasi.” Hän taisteli kömpelösti, mutta lopulta paljaat jalkani paljastuivat—kuumat, kiiltävät hikeä, jalkapohjat tummina päivistä painuneina villaa vasten. ”Nuole ne. Varpaista kantapäähän. Älä missaa kohtaa.” Hänen kielensä liikkui epäröiden, kärsivällistähden jokaisella liikkeellä, kun kostean villan kitkerä maku peitti hänen suunsa. Nauroin hiljaa ja hieroin toista sukatun jalkaa hänen kasvojensa poikki, jättäen keltaisia villojen pöllöjä hänen punottuille poskilleen. ”Hyvä käymälä. Mutta tänään et ole täällä jalkojen vuoksi.” ”Ei, Mistress”, hän vastasi. Asetin hänet selälleen, levittäen jalkani hänen kasvojensa ylle. Lämmityspeltosi vain narahti hyödyttömästi, kun kylmä tunkeutui ikkunoista. Täynnä virtsaa, kumarruin hieman ja pissasin hänen kyrvälleen—kuuma virta jäiseen huoneeseen nähden. Hän hätkähti, mutta piteli suunsa kiinni. Seuraavaksi tuli päätapahtuma. Pitkä, kiinteä kappale laskeutui suoraan hänen suuhunsa, valahtaen ruskeina juovina hänen poskilleen ja kaulaan. Käsineet kädessä koirasin vuodatuksen, pakaten sen hänen suuhunsa lusikallinen kerrallaan. Hänen ruumiinsa tärisi, kyyneleet virtasivat hänen silmissään, kun hän ponnisteli tottelemaan. ”En ole vielä antanut sinun lopettaa”, sähisin ja painoin kämmeneni hänen otsaansa vasten. Hän nosti tärisen käden, anellen armahdusta. Ääneni jäätyi. ”Tämä oli sinun yksi ja ainoa mahdollisuutesi. Pyydä anteeksi. Nyt.” ”Anteeksi, Mistress… kiitos että käytit minua…” ”Kovempaa.” ”ANTEEKSI, MISTRESS! KIITOS ETTÄ KÄYTIT MINUA KÄYMÄLÄNÄSI!” Seisoin, katsellen häntä alaspäin—suu täynnä, posket tahmeana, kyrvä jäähdytettynä virtsalätäkössäni. Sanomatta sanaa heitin keltaiset villasukkani hänen rintaansa ja kävelin ulos, jättäen hänet jäätyneenä pelkoon ja hiljaisuuteen. Kauanko kestäisi, ennen kuin hän ymmärtäisi etten palaisi? Ennen kuin hän konttasi ulos yksin, puhdisti itsensä ja lähti uskaltamatta koputtaa? Ehkä hän katoaisi ikuisesti. Ehkä saapuis toinen epätoivoinen sähköposti. Näemme.
