Kaksinkertainen juhla pohjattomalle nälälleni
Mistress Jardena
Ludovica Luxury: Kolmen sääntö
Aamunkoitto toi tutun, vääntelevän kivun syvälle vatsaani. Soitin kelloa. Hän tuli sisään polvillaan, yllään vain tuo kulunut harmaa paita, jonka sallin tällaisina aamuina – kangas niin ohut, että se toimii alati muistuttamana hänen asemastaan. "Onko aamiainen valmis?" "Kyllä, Herttuatar." Terävä kouristus valtasi minut. Kylpyhuone oli varattu, aviomieheni kadonneena oven taakse puhelimensa ja viilenevän kahvinsa kanssa. Vaihtoehtoja ei ollut. "Maahan siinä", käskin, osoittaen paljasta, jäistä parkettinauhaa sängyn jalkopäässä. "Selkä suorana. Pää reunassa." Hän tottele välittömästi, täydellinen väristys ravisteli häntä kun iho kohtasi kylmän puun. Polvistuin patjalle, kasvot päätyä kohti, vartaloni kaarena hänen makuullaan olevan ruumiinsa ylle. Nojautuen käsiini, asettuuduin suoraan hänen kasvojensa yläpuolelle. "Avaa. Olet tänään astiani. Sinulta odotetaan, että nieliset kaiken." Painauduin alas. Ensimmäinen vapautus oli hidasta ja tiheää, raskas, lämmin vyöry osuen suoraan hänen odottavalle kielelleen. Tunsin hänen koko ruumiinsa jäykistyvän kylmyydestä ja inhosta. Laskeuduin hieman alemmas, sulkien hänet sisään. "Pureskele. Sitten niele. Älä tuhlaa pisaraakaan." Hänen kurkkunsa kouristeli, mutta hän onnistui. Tarkastin: hänen kasvonsa olivat likaiset, lattia virheetön. Tyydytys. Toinen, kiireellisempi kouristus seurasi. Tällä kertaa siirryin. Astuin rauhallisesti sängyltä ja kyykistyin syvään hänen ylleen, jalat lattialla hänen päänsä molemmin puolin, reisini kehystäen hänen näkökenttäänsä. "Älä liiku. Pidä suusi auki." Toinen uhraus oli pehmeämpi, sotkuisempi vyöry, joka roiskui hänen kielelleen ja poskille kun keinahdin lempeästi tyhjentyäkseni täydellisesti. Jälki jäi minuun. Naurahdin hiljaa. "Jälkeä jäi. Käytä sormiasi keräämään se. Sitten puhdistat ne." Tärisemättä käsi nousi, keräsi uhrin ja palasi suuhun. Hänen kielensä kiersi sormia kuuliaisesti katseeni alla. Hän uskalsi toivoa, että se oli ohi. Hän oli erehtynyt. Viimeinen, heikko väristys. Asettuuduin takaisin samaan matalaan kyykkyyn. "Viimeinen pala on jäljellä. Avaa." Työnsin lempeästi, päästäen irti pienen, pehmeän möykyn hänen kielelleen. Puristin hänen sieraimensa umpeen. "Niele sekin. Sitten kiitä minua." Hän nielaisi vaivalloisesti, ääni särkynyt. "Kiitos... Herttuatar." Nousin ylös, pyyhin itseni huolettomasti lakanalla ja tönäisin hänen rintaansa jalkani kärjellä. "Ylös. Viimeistele kahvi. Ja rukoile, että kylpyhuone on huomenna edelleen varattu. Muuten..." annoin hymyn koskettaa ääntäni. "...sinut jätettäisiin ruuatta." Hän ryömi pois, paidan etumys täplittinä, selkä kylmän lattian kuvioin leimattuna, rikkonut kuiskaus perässään. "Kyllä, Herttuatar."
